YHTYEEN HISTORIA

Vuosia Petroskoin kansanmusiikkiskenellä vaikuttavat muusikot Arto Rinne (Toive, Myllärit, Santtu Karhu & Talvisovat, Karelian Folk Music Ensemble) sekä Dmitri Demin (Kantele, Myllärit, Santtu Karhu & Talvisovat) soittivat vuosia yhdessä, kiertelivät maita ja mantereita esiintyen, levyttäen ja levittäen karjalaista etnomusiikkisanaa maailmalla.

Lapsensa Eila Rinne sekä Vladik Demin kasvoivat, varttuivat ja opiskelivat mm klassista viulunsoittoa Petroskoin konservatorion lasten studiossa. Aina silloin tällöin Eila ja Vladik seurasivat isiänsä matkoilla mm Rääkkylän Kihaukseen ja Folklandia-risteilylle. Viulutkin olivat mukana ja helpostihan sitä tuli opittua muutama suomalainen pelimannisävel, joita lapset soittivat duona.

Vihdoinkin keväällä 2003 alkoi tapahtua. Dima ja Arto saivat kutsun esiintymismatkalle USA:han duona, mutta ehdottivatkin keikkamyyjälle kvartettia. Kesän aikana väsättiin ohjelmistoa. Sovitettiin lapsille tuttuja suomalaisia viulupelimannikappaleita kvartetille sekä yhteisvoimin uusia kappaleita – muutaman suomalaisen ja yhden venäläisenkin laulun, jonka osittain sävelsi Vladikin äiti Lada, muusikko hänkin. Keikkamyyjä oli tyytyväinen kvartetin saavutuksiin ja niinpä juuri nimensä itselleen keksinyt Sattuma sai virallisen kutsun jenkkimatkalle.

Lokakuussa 2004, muutamaa viikkoa ennen Amerikan kiertuetta Sattuma teki ensimmäiset äänitykset studiossa. Petroskoin Fabrika Grezissa nauhalle tai tarkemmin sanottuna tietokoneen kovalevylle tallennettiin 10 biisiä! Ihan riittävästi ensimmäiselle Sattuma-albumille! Eila ja Vladik olivat ensimmäistä kertaa studiosessiolla.

Marraskuussa Sattuma ylitti Atlannin ja laskeutui Bostonissa, jossa vastaanottamassa oli vanha tuttu, kiertuejärjestäjä Sherry Merrick. Kahden viikon aikana Sattuma esiintyi yli 2600:lle koululaiselle 12:ssa Vermontin koulussa sekä soitti pitkiäkin soolokonsertteja. Niinpä Mainen osavaltion Bates Collegessa, Lewistonissa oli mahtava vastaanotto, jossa konsertin jälkeen yleisö taputti seisoen ja levyt loppuivat kesken. Hyvin menivät keikat Slates -ravintolassa, Hallowellissa, Mainessa ja viimeinen konsertti Forbushin Memorial Library- kirjastossa, Massachussetsissa. Yhtenä kiertueen kohokohdista oli konsertti ja tanssit Amerikan suomalaisten vuoden suurimmassa talvitapahtumassa, FinnFunn-in festareilla Burlingtonissa, Vermontin osavaltiossa. Iltakonserteissa yleisöä kertyi 846 henkeä.

Heti USA:sta palattuaan Sattuma esiintyi Petroskoin yliopiston kansanmusiikkiyhtye "Toiveen" 21-vuotisjuhlakonsertissa mahtavassa Kansallisen teatterin salissa. Tällä lavalla esiintyi aikoinaan vuosina 1957-1991 Eilan ukki ja Arton isä Pauli Rinne, teatterin näyttelijä ja ohjaaja. Arto taas soitti Toive-yhtyeessä yli 10 vuotta. Sattuman onnittelukappaletta seurasi salista Eilan äiti Sveta, Toiveen monivuotinen tanssija ja laulaja hänkin. Sattuma esitti siellä bravuurinsa Illa-Joo, Rilla-Joo, inkerinsuomalaisen röntyskälaulun. Oli mahtava tunnelma, kun koko sali ja Toive liittyivät kertosäkeeseen!

Maaliskuussa 2004 Sattuma esiintyi kelttiläisen musiikin Paradigma-festareilla Petroskoissa ja sai erittäin hyvän vastaanoton yleisöltä.


Kesä 2004

Alkukesästä alkoi treenikausi. Diman luona harjoiteltiin miltei joka ilta. Mukaan otettiin uusia kappaleita, mm vienankarjalainen "Lintu" sekä Arton tuoreet laulut "Äiti", "Вересовые кусточки" sekä Rinteiden kesämökkipaikalla, Säämäjärven Säpsässä syntynyt "Säpsän saunapolkka".

Heinäkuussa 2004 Sattuma teki ensimmäisen Suomen kiertueensa. Rautalampi, pieni paikkakunta Savossa oli Sattuman ensimmäinen keikkapaikka Suomen puolella. Runon ja Laulun Rautalampi-tapahtumassa kvartetti soitti museon pihalla vanhassa venevajassa, josta mahtavat savolaisveneet oli viety konsertin ajaksi ulos. Paikka ja miljöö olivat mitä sopivimpia sattumalaiselle musiikille ja yleisö oli otettu!

Rautalammilta Sattuma matkasi Keski-Suomeen, jossa Jyväskylän lähellä, Kintaus-nimisellä paikkakunnalla asuu soitinrakentaja Jukka Mäkelä. Mäkelän soitinverstaalla ihmeteltiin mitä ihmeellisimpiä soittimia, kuunneltiin Jukan kappaleita "Hallanallah" ja "Ohilyönti"- yhtyeiltä, musisoitiin ja jopa pidettiin pieni kotikonsertti.

Kintaudelta palattiin taas Savoon, tällä kertaa Suomen kauniimpaan kesäkaupunkiin, Savonlinnaan!Ystävän, muusikko-toimittaja Pia Raskin ovet avautuivat taas jälleen kerran petroskoilaisille vieraille! Pian mukana päästiin esiintymään myös Savonlinnassa. Ex-tempore konsertti pidettiin paikallisen museon pihalla erään näyttelyn avajaisissa. Pia Raskin ja trubaduurilaulaja Matti Muhosen kanssa myös soitettiin yhdessä.

Seuraava esiintymispaikka oli Rääkkylä, tuttu paikka kaikille sattumalaisille jo vuosiin.Mutta vasta nyt mentiin sinne kvartettina keikalle. Kihaus-festivaalin taiteellinen johtaja Sari Kaasinen otti yhteyttä Sattumaan jo edellisenä syksynä. Johan oli markkinat! Kihaus tarjosi Sattumalle esiintymisaikaa neljän konsertin verran. Yleisö otti erittäin hyvin vastaan kaikki keikat sekä Tee- ja Tsaijuteltassa että Perinnepihallakin. Ja varsinkin Pikkulavalla oli aikamoinen meininki! Yleisössä oli nuorta ja vanhaa ja tietysti myös lapsia.Eivät oikein meinanneet päästää pois lavalta!

Kesän viimeinen Suomi-keikka oli keikkamyyjä Esa Turtiaisen ja Birgit Aittakummun häissä Etelä-Suomen Boxissa. Siellä sitten tanssitettiin yleisöä!


2005

Petroskoilainen folk-yhtye Sattuma palasi neljän viikon USA:n kiertueelta. Kahden perheen jäsenistä muodostama yhtye esiintyi Minnesotan ja Michiganin osavaltioissa soittaen konserttisaleissa, klubeilla ja taidekahviloissa mm Minneapoliksessa, Duluthissa, Ironwoodissa, Hancockissa, Detroitin ja Grand Rapidsien alueella ym. Kiertueella Sattuma julkisti uusimman albuminsa "Kudelma", joka aanitettiin Petroskoin Kansallisessa teatterissa kesäkuussa.

Konserttimatkan huipentumana oli amerikan- ja kanadansuomalaisten yhteinen FinnGrandFest-2005-festivaali, joka pidettiin 10-14 elokuuta Marquettessa, Michiganin pohjoisosassa, maailman suurimman Superior (Yläjärven)-rannalla. Alue, jota sanotaan englanniksi UP ( Upper Peninsula ) eli JuuPii, on historiallisesti suomalaisten asuttamaa. Festivaaleilla Sattumalla oli kaksi soolokonserttia seka osallistumisia gaalakonsertteihin monituhantiselle yleisölle. Petroskoilaisyhtye oli hyvin huomattu festivaaleilla ja sai positiivista palautetta järjestäjiltä ja yleisöltä. Sattuma sai kutsuja amerikkalaisille festivaaleille ensi vuodeksi.

Festivaalin musiikkitarjonta oli laaja. Amerikan- ja Kanadansuomalaisten tunnetuimmat yhtyeet kuten Wil Kilpela & Friends, Finn Hall Band, Ameriikan Poijat, huuliharppumestari Les Ross, Thunder Bay Pelimanni Orchestra ym. viihdyttivät festivaaliyleisoa Pohjois-Michiganin yliopiston alueella pidetyillä festareilla. Omaa luokkaansa oli 60-luvulla amerikkalaisessa rockyhtye Jefferson Airplanessa uransa aloittaneen kitaristilegenda Jorma Kaukosen konsertti.

Suomesta festivaaleille saapuivat mm laulaja Viktor Klimenko, harmonikkamestari Veikko Ahvenainen, Piirpauke Kajaanista, Leikarit Espoosta, Mauno Järvelän perheyhtye Kaustisilta ja sähkökantelisti Anttu Koistinen Rä äkkylästä.

FinnGrandFesteilla pidettiin myös lukuisia Amerikan- ja Kanadan suomalaisten vaiheista, Suomen historiasta ja kulttuurista kertovia luentoja ja filmiesittelyjä. Mm Kanadan TV:n Kelly Saxbergin tekemä "Letters from Karelia", joka kertoo Petroskoissa 1930-luvulla asuneen ja suomalaisten vuonna 1942 teloittaman kanadansuomalaisen Aate Pitkäsen elämästä ja sen ajan historiasta. Luentosarjan puitteissa pidettiin myös edesmenneen petroskoilaisen opettajan ja tutkijan Mayme Sevanderin muistotilaisuus. Sattuman johtaja Arto Rinne piti englanninkielisen luennon Karjalan lauluperinteesta musiikkiesimerkkeineen.