Ei sattuma, vaan täysosuma!
Petroskoilainen kahden perheen kvartetti Sattuma ei muusikko Arto Rinteen mukaan ole sattuman summaa, vaan täysosuma. Kokoonpanossa soittaa kaksi muusikkoisää lapsensa kanssa. Kun kesät menevät pitkälti keikkaillen, ei Sattumaan satsattu aika ole lapsilta pois. Päinvastoin, näin lasten kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa, Arto Rinne kertoo.
Sattuma saapui Kihaukseen torstaina ja aikoo olla siellä miltei koko festivaalin ajan. Noin vuoden vanha yhtye on ehtinyt vierailla jo muun muassa Yhdysvalloissa, mutta vasta nyt se on ensimmäisellä keikkamatkallaan Suomessa.
Mylläreissä soittaneelle ja Talvisovat-yhtyeeseen kuuluvalle Rinteelle Kihaus on tosin entuudestaan hyvinkin tuttu.
- Olen käynyt Kihauksessa vuodesta 1995 alkaen, Rinne kertoo.
Tänä vuonna Rinteestä oli erityisen hienoa se, että hänellä oli mahdollisuus tuoda oma tyttärensä festivaalille. Onhan hänen isänsä Pauli Rinnekin soittanut Manok-yhtyeen kanssa Rääkkylässä, tosin Kihausta edeltäneessä Heinähupa-juhlassa.
- Tästä on siis tulossa eräänlainen perinne, Rinne toteaa.
Säveltäminen uutta
Sattuma syntyi Rinteen ja Dima Deminin kiinnostuksesta soittaa kansanmusiikkia lastensa kanssa.
- Soitamme pelimannifolkmusiikkia. Koska tyttäreni Eila Rinne ja Diman poika Vladik Demin soittavat viulua, otimme ohjelmistoomme suomalaisia pelimannikappaleita alan guruilta kuten Konsta Jylhältä ja Otto Hotakaiselta.
Sattuman repertuaariin kuuluu niin instrumentaalikappaleita kuin suomalaisia, inkeriläisiä ja karjalaisia lauluja. Kokoonpanossa Dima Demin soittaa erilaisia puhaltimia, Arto Rinne taas haitaria ja oktaavimandoliinia. Rinne on päässyt kokeilemaan myös säveltämistä.
- Olen tehnyt tänä vuonna Sattumalle pari omaa kappaletta. Säveltäminen on minulle uutta – ja mielenkiintoista työtä.
Sattuma julkaisi viime syksynä ensimmäisen levynsä. Jos ja kun omaa materiaalia kertyy enemmän, on toisen levyn vuoro.
- Luulen, että se hanke tulee ajankohtaiseksi ensi vuonna, Rinne arvelee.
Sielun Veljet kolahti
Keikkailun ohella Rinne osallistuu Carelian Faces -festivaalin järjestämiseen Petroskoissa. Syyskuiselle festivaalille saapuu suomalaisiakin vieraita, muun muassa joensuulaisryhmät Folkswagen ja Maryland.
Aikaa ottavat myös osapäivätyöt Karjalan radiossa, jossa Rinne on suomenkielisenä musiikkitoimittajana. Rinteellä on pari omaa ohjelmaa, joissa hän soittaa niin iskelmää, kansanmusiikkia kuin rockiakin.
- Yritän pysyä ajan tasalla, vaikka uusia suomalaisbändejä tulee koko ajan lisää, Rinne naurahtaa.
Hänen omat suosikkinsa löytyvät vanhemman polven musiikista. Yksi paljon kuunnelluista on folkyhtye Koinurit. Muitakin mieluisia on.
- Näin Sielun Veljet Moskovassa nuorisofestivaaleilla 1985. Se kyllä kolahti. Muista voi mainita ainakin Eppu Normaalin, Arto Rinne tuumaa.
Tuija Paakki Rääkkylä Karjalainen 10. heinäkuuta 2003
|