HistoryThe BandToursDiscographyLyricsPhotoarchivePressGuestbook

Ugrijuhlissa vierailee perheyhtye Petroskoista

Kun omena putoaa lähelle puuta

Usein käy niin,että vanhempien taidot siirtyvät myös jälkipolville.Näin on käynyt myös Arto Rinteen ja Dmitri Deminin perheessä.Miehet ovat Karjalassa eturivin kansanmusiikkiartisteja.

Heidät tunnetaan Suomessakin hyvin muun muassa Santtu Karhu & Talvisovat sekä Myllärit-yhtyeistä.

Kolmisen vuotta heillä on ollut muiden työ- ja musiikkiprojektiensa ohella Sattuma-niminen perhekvartetti,jossa ovat mukana Rinteen 16-vuotias tytär Eila sekä Deminin13-vuotias poika Vladik.

Sattuma soittaa sympaattista ja perinteistä pelimannimusiikkia omin sovituksin.Myös lapset ovat mukana sovitusten teossa, mutta kappalevalinnoista ovat päättäneet isät.

- Ohjelmistossamme on myös muutama biisi venäjäksi ja säveliä on lainattu esimerkiksi Komin ja Marin tasavallasta,kertoili Arto Rinne aikaisemmin keväällä Joensuussa,Suomen Kansanmusiikkiliiton vuoden päätapahtumassa,Samuelin Poloneesissa.

Äidit henkisenä tukena

Myös lapset ovat kehittyneitä soittajia.Eila aloitti viuluopinnot neljän vuoden ikäisenä Petroskoin konservatorion lasten studiossa.Musiikkikoulusta hän valmistui pääaineinaan viulu ja piano.Vladik on opiskellut viulun ja pianon soittoa Petroskoin taidekoulussa.

Sattuma on käynyt esiintymässä myös naapurimaa Suomea kauempana, aina Yhdysvalloissa asti.Amerikkalaisyleisö innostuu helposti,siksi siellä on mukavaa esiintyä.

- Varsinkin lapset ovat tykänneet Yhdysvaltain kiertueista, sillä niillä on päässyt esiintymään valtavan isoille yleisöille.

Äidit eivät Arton mukaan tunne kateutta siitä, että isät ja lapset pääsevät reissaamaan yhdessä keikkamatkoilleen.Myös he ovat mukana Sattuman taustajoukoissa.

Eilan äiti Sveta on laulanut levyllä taustoja.

Diman vaimo Lada on mukana sävellystyössä.Meillä on ohjelmistossa pari uutta, hänen tekemäänsä kappaletta.tarkoituksenamme on esittää jatkossa enemmän uusia biisejä,Rinne paljastaa.

Karjalassa vireä musiikkielämä

Arto Rinne kertoo,että kvartetti aloitti helpoilla kappaleilla,mutta vaikeusaste on kohonnut.Viime kesänä olmestyi levy,jonka julkaisukeikka oli Petroskoissa.Karjalan pääkaupungin kansanmusiikkipiirit ovat Arto Rinteen mukaan melko vireät.

- Aika paljon on nuorta porukkaa,joka tykkää etnomusiikista.Moni on kasvanut kansanmusiikkiin Mylläreiden kautta,hän arvelee.

Toimittajanakin työskentelevä Arto Rinne kertoo viihtyvänsä perheineen hyvin Petroskoissa,eikä esimerkiksi muutto Suomeen ole tuntunut senkään takia houkuttelevalta.

Mylläreiden vanavedessä on Karjalaan syntynyt monia muitakin bändejä.Syyskuisena viikonloppuna järjestettävä Carelian Faces-etnokulttuuritapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa.Petroskoissa kansanmusiikkia kuulee myös kelttiläisen musiikin Paradigma-festareilla sekä Venäjän ensimmäisillä nykykansanmusiikkifestivaaleilla,Folkmaratonilla.

- Tänä keväänä sain myös kutsun Surgutista Länsi-Siperiasta,jonne halutaan perustaa kansanmusiikkitapahtuma kesäkuuksi,Rinne ilahtunee.

Silja Kononen
Uutis-Vuoksi
23.05.2006

© Arto Rinne, 2004–2017 © Heninen.net, 2004–2017