Arto Rinne
Opiskeli pianonsoittoa ja lauloi poikakuorossa kouluaikoina. Opiskeli itse haitarinsoittoa.
Liittyi Petroskoin yliopiston kansanmusiikkiyhtyeeseen (nyk. Toive) 17-vuotiaana ja soitti siinä yli 12 vuotta haitareita, kannelta ym. V. 1989 syksyllä oli mukana perustamassa Santtu Karhu & Talvisovat -yhtyettä, jossa soitti haitaria ja bouzukia vuosina 1989-1994 ja 2002-2005. Vuosina 1994-2002 oli Myllärit-yhtyeen laulusolistina.
Yhtyeiden mukana keikkaili Venäjällä, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa, Kanadassa, Saksassa ja Skotlannissa.
Vuodesta 2003 järjestää Petroskohin Carelian Faces -musiikkitapahtumaa.
Karjalan radion musiikkitoimittaja vuodesta 1988.
On soittanut Karelian Folk Music Ensemble –triossa vuosina 1995-2010.
Vv. 2011-2012 oli norjalais-karjalaisen Folk to Folk-projektin solistina yhdessä viulunsoittaja Susanne Lundengin kanssa. V.2012 Arto oli mukana tekemässä uutta soundtrack-musiikkia vanhaan neuvostoliittolaiseen mykkään elokuvaan vuodelta 1924 “Mr.Westin eriskummalliset seikkailut bolshevikkien maassa” Tromssan kansainvälisissä filmifestivaaleissa. Arton säveltämät kappaleet soivat Suomen TV-1:n dokumentissa “Stalinin kanava” syksyllä 2012.
Ks. "Arto Rinne äänittää sooloalbumin Suomessa!" (2006).
Ks. "Arto Rinne julkaisee soolo-albumin maaliskuussa" (2007).
Ks. "Arto Rinne julkaisee albumillisen Petroskoin yliopiston Toive-yhtyeen varhaisäänityksiä" (2007).
Ota yhteyttä: rinne@onego.ru
|